Partion Ystävät

Tiesitkö, että joka viides suomalainen on tai on ollut partiossa? Onko sinunkin tuttavapiirissä henkilöitä, joiden oma partiopolku on jo päättynyt, mutta sydän sykkii edelleen partiolle? Syyskuusta 2017 lähtien heillä kaikilla on mahdollisuus lähteä Partion Ystäväksi ja varmistaa tällä tavoin, että jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa partiota myös tulevaisuudessa. Kutsutaan heidät kaikki yhteiseen Partion Ystävien sisaruspiiriin!

Lahjoittajille tarkoitetut sivut löytyvät täältä!

Partion Ystävät -konsepti lyhyesti

Partion Ystävät on partion valtakunnallinen varainhankintakonsepti, joka starttaa syyskuussa 2017.

Konseptissa tavoitellaan sitoutuneita vuosilahjoittajia partiotyön tukijoiksi. Pääkohderyhmänä ovat entiset partiolaiset ja muut partiolle läheiset henkilöt.

Varsinaisen vuosilahjoituksen lisäksi on mahdollista antaa vapaaehtoinen lisäsumma halutulle lippukunnalle. Partion Ystävä saa tunnuksen ja tietoa partion ajankohtaisista asioista.

Kampanjan suunnittelusta ja valtakunnallisesta koordinoinnista vastaa Suomen Partiolaiset.

Piireille

Puolet jokaisesta lahjoituksesta ohjataan piireille. Piirien kannattaa olla alusta saakka vahvasti mukana markkinoimassa Partion Ystävät -lahjoitusmahdollisuutta omille verkostoilleen.

Lippukunnille

Jokaisella Partion Ystävällä on mahdollisuus lahjoittaa valitsemansa summa haluamalleen lippukunnalle Partion Ystävät -peruslahjoituksen lisäksi. Lippukuntien kannattaa markkinoida konseptia omissa verkostoissaan. Partion Ystävät on helppo keino saada lahjoittajia tukemaan lippukunnan tekemää työtä. Lisätietoja lippukunnille löytyy täältä.

Ryhdy Partion Ystäväksi

Jokaisella lapsella on oikeus ystävyyteen, yhteisöön ja harrastukseen, jossa on mahdollista kehittyä omaan tahtiin ilman suorituspaineita. Hyvä harrastus on paras keino torjua yksinäisyyttä. Oletko valmis auttamaan? Siirry osoitteeseen https://www.partio.fi/tue-toimintaa/partion-ystavat.

Lisätietoa: Suomen Partiolaisten yhteyskoordinaattori Laura Malinen, etunimi.sukunimi@partio.fi, p. 044 550 7001