Tavoitteen asettaminen

Selkeä tavoite helpottaa käytännön myyntityötä. Lopputuloksen kannalta on olennaista, että myynnille on asetettu tavoite ja että sen täyttymistä seurataan: onnistumiset motivoivat myyjiä ja tehty työ konkretisoituu selkeiksi euromääriksi.

Tavoite voi olla esimerkiksi

  • euromääräinen
  • myydyissä kalentereissa laskettava
  • muuten konkreettinen, kalenterimyynnistä saaduilla rahoilla hankittava asia, kuten esimerkiksi uusi puolijoukkueteltta
  •  kaikki lippukunnan jäsenet myyvät vaikkapa viisi kalenteria enemmän kuin edeltävänä vuonna

Miettikää, minkälainen tavoite olisi teidän lippukuntanne tilanteelle sopivin! Parhaat lippukunnat myyvät vuosittain yli 20 kalenteria jäsentä kohti. Tavoitteen kannattaa kuitenkin olla saavutettavissa, koska kalentereja saa palauttaa piireille korkeintaan ennakkoon ilmoitetun prosenttimäärän.

Esimerkkejä lippukuntien aikaisemmista tavoitteista löytyy adventtikalenterin nettisivuilta.

Yhdessä asetettu tavoite saavutetaan varmimmin

Tavoitteen asettamiseen kannattaa ottaa mukaan koko johtajisto. Kun tavoite asetetaan yhdessä, kaikkien on helppoa sitoutua siihen.

Yhdessä kannattaa miettiä ainakin seuraavia kysymyksiä:

  • Montako kalenteria myimme viime vuonna? Olimmeko tyytyväisiä myyntitulokseen?
  • Onko jäsenmäärämme kasvanut viime vuoden jälkeen?
  • Pystymmekö myymään enemmän kalentereita jäsentä kohti tänä vuonna? Mitä se vaatisi?
  • Myyvätkö kaikki ikäluokat kalentereita?
  • Miten voisimme motivoida nykyistä useampia lippukunnan jäseniä osallistumaan kalenterimyyntiin?
  • Käytimmekö viime vuonna kaikkia myyntikanavia? (myyjäiset, nettikaupan markkinointi, ovelta ovelle -myynti, koulut, yritysmyynti...)

Yksi tapa asettaa tavoite on ottaa edeltävänä vuonna myytyjen kalenterien määrä jäsentä kohti, ajatella jokaisen myyvän viisi kalenteria enemmän ja kertoa tämä luku jäsenmäärällä.

Esimerkki: Viime vuonna satahenkinen lippukunta myi 10 kalenteria jäsentä kohti, eli yhteensä 1000 kalenteria. Tänä vuonna jäsenmäärä on hiukan kasvanut ja jäseniä on 110. Yhteiseksi tavoitteeksi asetettiin, että jokainen jäsen myisi keskimäärin viisi kalenteria enemmän kuin viime vuonna, eli yhteensä 1650 kalenteria (110 jäsentä x 15 kalenteria = 1650). Lippukunnan osuus kalenterin myyntihinnasta on 2,90 eli lippukunta hankkii tänä vuonna toimintaansa 4785 euroa.

Oheisista linkeistä löydät hyödyllistä tietoa, joka auttaa adventtikalenterikampanjanne onnistumisessa. Apua saat myös oman piirisi toimistolta.

Lue myös